Grafiikkaa, Saimaata ja Savusaunaa Kokonsaaressa
Kokonsaaressa, Pihlajaveden sydämessä, sijaitsee Tuomo Kokkosen maatilamatkailuun erikoistunut tila. Tilan vanha navetta on muuttunut grafiikkapajaksi, jossa graafikko Taru Innasen opastamana vieraat muuttuvat taiteilijoiksi. On käsittämätöntä miten upeita tauluja jokainen meistä pystyy luomaan!
Kesällä Tuomon suuri venehalli muuttuu Kokonsaari Areenaksi, jossa hauska seitsenottelu kesäkurlinkeineen on varma riemuhetkien tuottaja.
Muhkeassa 20 hengen savusaunassa haudotaan hiljaa luomisen ajatuksia tai kiistellään kipakasti kisailun tuloksista. Lihasta pitäville kaivetaan maasta mehevä rosvopaisti ja kalaruuan ystäviä hellitään monipuolisella kalavadilla. Tapana on, että ruuan yhteydessä uudet taiteilijat esittelevät teoksensa. Kun sielunmaisema on piirtynyt upeaan tauluun herkistää se niin taiteilijan itsensä kuin yleisönsäkin.
Matka Kokonsaareen taittuu hittaasti höyryten tai pikaisesti cruisaten, kirkkoveneellä soutaen, kanootilla padlaten…autollakin pääsee.
Retki Kokonsaareen on elämys, jonka isäntänä ja emäntänä on hyvä olla. Vieraat ovat taatusti tyytyväisiä.