Etusivu / Suomeksi / Ohjelmisto / Puritaanit / Teosesittely Puritaanit

Puritaanit

Säveltäjä

Vincenzo Bellini. Syntyi 1801 Cataniassa, kuoli 1835 Pariisissa. Hän kuului Rossinin ja Donizettin rinnalla 1800-luvun alkupuolen italialaisen ns. bel canto –oopperan suuriin hahmoihin. Hän loi lyhyen mutta menestyksekkään uran, jonka aikana hän ehti säveltää kymmenen oopperaa. Näistä varsinkin La sonnambula (Unissakävijä), Norma ja I puritani (Puritaanit) kuuluvat italialaisen romanttisen oopperan keskeisiin teoksiin. Säveltäjänä hänet tunnetaan ennen muuta pitkistä, tiiviisti tekstin merkityksiä ja tunnelmia ilmentävistä melodioistaan.

Teos

Kolminäytöksinen ooppera ("Melodramma seria"). Kreivi Carlo Pepolin libretto perustuu Jacques-François Ancelot'n ja Joseph Xavier Saintinen historialliseen näytelmään Têtes Rondes et Cavalieres (1833), jonka lähtökohtana on ollut Sir Walter Scottin romaani Old Mortality (1816).

Kun Vincenzo Bellini ryhtyi keväällä 1834 säveltämään viimeiseksi jäänyttä oopperaansa I Puritani (Puritaanit), hän oli monessa suhteessa uuden tilanteen edessä. Hän oli jo ehtinyt tottua menestykseen ja nousta Donizettin rinnalla Rossinin jälkeisen sukupolven johtavaksi italialaiseksi oopperasäveltäjäksi, mutta hänen edellinen oopperansa Beatrice di Tenda oli kokenut Venetsiassa keväällä 1833 kirvelevän fiaskon. Aiemmat oopperansa Bellini oli säveltänyt italialaisille näyttämöille, mutta nyt teos oli määrä esittää Pariisin Théâtre-Italienissa. Ja uutta oli myös libretisti, sillä Bellini oli riitautunut aiempien oopperoidensa libretistin Felice Romanin kanssa ja teki töitä kokemattomamman kreivi Carlo Pepolin kanssa.

Puritaanit sijoittuu 1600-luvun Englantiin sisällissodan aikana, Oliver Cromwellin johtamien puritaanien ja kuningasvallan kannattajien välisten taistelujen keskelle. Historiallinen tilanne luo lähinnä taustan tapahtumille, sillä pääpaino on Elviran ja Arturon vaikeasti toteutuvassa rakkaustarinassa. Bellini ei sävellystyön aikana ollut tyytyväinen libretistiinsä ja painotti tälle oopperatyön tavoitteita: "Kaiverra päähäsi timantinkovin kirjaimin: musiikkidraaman täytyy vuodattaa kyyneliä, herättää kauhua, saada ihmisiä kuolemaan."

Uuden tilanteen tuomista haasteista ja Bellinin moittimasta libretosta huolimatta Puritaanit oli ensi-illassaan Pariisissa tammikuussa 1835 loistava voitto säveltäjälle. Teoksen menestyksen tekijöinä olivat itse teoksen lisäksi neljän pääroolin esittäjät, aikansa maineikkaimpiin kuuluneet laulajat sopraano Giulia Grisi (Elvira), tenori Giovanni Battista Rubini (Arturo), baritoni Antonio Tamburini (Riccardo) ja basso Luigi Lablache (Giorgio), joita on myöhemmin kutsuttu "Puritaanit-kvartetiksi".

Bellini mitoitti Puritaanien vokaaliosuuden kuuluisille solisteilleen, ja kyseessä onkin hänen laulullisesti loistokkain oopperansa, todellinen bel canton eli "kauniin laulun" mestariteos. Vokaalista loistoa täydentää Bellinille poikkeuksellisen hienostunut ja viimeistelty orkesteriosuus, joka myötäilee ja luonnehtii osuvasti draaman tilanteita. Myös harmonialtaan ja rytminkäsittelyltään teos Bellinin aiempia oopperoita rikkaampi.

Puritaanien lauluilmaisu saa monenlaisia ulottuvuuksia. Esimerkiksi Arturon aariasta yhtyekohtaukseksi kasvava A te, o cara on sellainen linjakas cantabile, joka sai Verdin ihailemaan Bellinin oopperoiden "pitkiä, pitkiä, pitkiä melodioita, jollaisia kukaan ei ollut luonut ennen häntä", Elviran poloneesi Son vergin vezzosa puolestaan vaatii joustavaa ja säihkyvää koloratuurilaulua ja Riccardon ja Giorgion duetto Suoni la tromba on täynnä sytyttävää sotaisaa voimaa.

Puritaanien vokaalisessa loistokkuudessa on kuitenkin myös ongelmansa, sillä vain harvat laulajat pystyvät nousemaan sen asettamien vokaalisten vaatimusten tasalle. Varsinkin Arturon rooli on poikkeuksellinen. Se kapuaa jo avausnumerossaan A te, o cara korkeaan cis-säveleen, siis tenorien kuninkuusrajana pidetyn korkean c:n yläpuolelle. Kolmannen näytöksen duetossa Elviran kanssa (Vieni, vieni fra questa braccia) on kahdesti korkea d ja yhtyekohtauksessa Credeasi, misera vaaditaan tenoraalisen taivasmatkailun huikea lakipiste f. Tämä kohtaus esitettiin myös Bellinin hautajaisissa Pariisissa lokakuussa 1835.

Esityshistoria

Ensi-ilta 25.1.1835 Pariisin Théâtre-Italienissä. Suomen ensiesitys Savonlinnan Oopperajuhlilla 29.7.2009 (Palermon Teatro Massimon vierailu).